0

Ostoskorisi on tyhjä

Näin saat tuloksia ihonhoidossa: Twistbe ihonhoitometodi

Näin saat tuloksia ihonhoidossa: Twistbe ihonhoitometodi

Moni kääntyy puoleemme kun iho oireilee, kaikkea on kokeiltu ja tuntuu ettei mikään toimi tai on vaikea hahmottaa mitä oman ihon kanssa kannattaisi tehdä.

Tänä päivänä tietoa ihonhoitoon on saatavilla enemmän kuin koskaan, mutta tiedon oikeellisuutta on usein vaikea arvioida ja ristiriitaisen informaation määrä voi tuntua turhauttavalta.

Tyypillisesti hukassa ollessa ja erilaiseen tietoon hukkuneena sitä tulee kokeiltua summamutikassa eri juttuja ja sinkoiltua seuraavaan keinoon tai tuotteeseen kun tuloksia ei näy.

Tällaisessa tilanteessa paras tapa edetä on Twistbe ihonhoitometodi. Se on systemaattinen ihon biologiaan perustuva tapa hoitaa ihoa ja saada tuloksia ihonhoidossa.

Twistbe ihonhoitometodin avulla voidaan:

  • Ennaltaehkäistä ongelmia ja ihon oireilua
  • Saada iho näyttämään hyvältä ja nuorekkaalta mahdollisimman pitkään
  • Hoitaa iho-oireita sekä -ongelmia

Eli käytännössä jos haluat ihosi näyttävän hyvälle nyt ja vanhempana, niin Twistbe-metodi kannattaa opetella!

Katso mikä estää tuloksien saamisen ihonhoidossa ja miksi juuri Twistbe ihonhoitometodin avulla tuhannet suomalaiset ovat saaanet tuloksia oman ihonsa hoidossa

KATSO VIDEO:

Twistbe ihonhoitometodi vaihe 1: Minimoi ulkoinen kuormitus

Karkeasti jaettuna näemme, että jopa puolet kohtaamiemme ihmisten iho-ongelmista on vääränlaisella ihonhoidolla itseaiheutettuja. Ei siis ole yhdentekevää mitä, tai miten tuotteita ihollesi laitat.

Tästä kuvaavana esimerkkinä on kauppojen hyllyillä notkuvat puhdistustuotteet. Moni ihotautilääkäri on kanssamme samaa mieltä, että liian voimakas puhdistus on yksi keskeisimpiä itseaiheutettujen iho-ongelmien taustasyitä.

Silti kauppojen hyllyt ovat täynnä ihon luonnollista toimintaa horjuttavia puhdistusaineita. Miksi? Koska se tukee muiden tuotteiden lisämyyntiä, ja vastaa ihmisten mielikuvaa helpoista ja tehokkaista tuotteista. Tällaisten tuotteiden käyttäminen ei kuitenkaan ole järkevää sinun ihosi näkökulmasta.

Siksi Twistbe ihonhoidossa lähdetään aina liikkeelle ihoasi kuormittavien tekijöiden poistamisesta ihonhoitorutiinista.

Kuormitusta minimoitaessa ihonhoitorutiinista poistetaan ihoa ja sen luonnollisia toimintoja kuormittavat tuotteet sekä ihonhoitotavat.

Kuormituksen poistaminen on pitkäkestoisten tulosten kannalta oleellista.

Mikäli sabotoit ihosi kuntoa vääränlaisilla tuotteilla tai ihonhoitorutiinilla on mahdotonta saada ihoa hyvään kuntoon, ennen kuin poistaa ongelman aiheuttajan.

Vai mitä sanoisit kaverillesi tilanteessa, jossa hän on ostanut alennusmyynnistä liian pienet kengät ja valittelee kun varpaisiin sattuu ja niissä on hankauma? Sanoisitko hänelle, että laita varpaaseen laastari vai että älä käytä enää niitä liian pieniä kenkiä?

Esimerkki kuormittavista tuotteista ja siitä seuraavista ongelmien kehästä

Ihonhoidosta esimerkkinä voisi olla toisenlainen tilanne. Sanotaan vaikka, että sinulla on aiemmin mainitun kaltainen liian voimakas puhdistustuote käytössä.

Sen seurauksena:

👉🏻 Ihosi on pintakuiva ja tuntuu kiristävältä, se ehkä rasvoittuu päivän mittaan ja siihen saattaa tulla helposti myös epäpuhtauksia.

👉🏻 Haet apua tuhdista kosteusvoiteesta, sillä ajattelet sen korjaavan ongelman. Päädyt ostamaan lisäksi finnejä hoitavan kuivattavan tuotteen, toiveissa nitistää ne. Käytät ehkä lisäksi tehokkaita kasvokuorintoja epäpuhtauksiin ja pintakuivuuteen auttavia seerumeita.

Päädyt ostamaan jos jonkinlaisia tuotteita toiveissa saada iho kuntoon. Käytännössä tästä kuitenkin seuraa vain ongelmien kehä.

👉🏻 Ihosi kunto saattaa huonontua entisestään ja sinä turhaudut, sillä rahaa palaa hukkaan.

👉🏻 Kylpyhuoneen kaapit täyttyvät tuotteista joiden et koe toimivan ja ihosi ei edelleenkään ole kunnossa.

On varmasti ilmiselvää, että tuhti kosteusvoide ei ole vastaus ongelmiin.

Tällaisessa tilanteessa toimivin tapa saada iho kuntoon olisi poistaa ihon toimintaa kuormittava puhdistustuote, ja jolloin ongelma voi poistua jo pelkästään sen avulla.

Haluatko varmistua, että sinulla on aina parhaat tiedot ihosi hoitoon ja saat tiedon tarjouksistamme? Tilaa uutiskirjeemme tästä.

Näin saat tuloksia ihonhoidossa - Twistbe ihonhoitometodi

Twistbe ihonhoitometodi vaihe 2 : Käytä vain ihon tarpeita ja toimintaa aidosti tukevia tuotteita

Moni ei tule ajatelleeksi, että kaikki kosmetiikka ei ole yhtälailla ihoa hoitavaa tai iholle hyväksi. Tai olet ehkä miettinyt tätä, mutta et ole jaksanut perehtyä asiaan sen enempää.

Aivan kuten ruokaostoksilla tai ravintolassa et tiedä sisältääkö tuote piilosokereita tai huonoja rasvoja ilman, että tutustut ruotteen ainesosalistaan, myöskään kosmetiikkaostoksilla et tiedä mitä ostat ellet perehdy tuotteen ainesosalistaan.

Tässä vaiheessa saatat ajatella että “apua en minä jaksa niitä opetella” tai “miksi ihmeessä, kun eikö kaikki kaupassa myytävä kosmetiikka ole hyvää”.

Jos mietit, eikö kaikki kaupassa myytävä kosmetiikka ole hyvää, niin mieti hetki seuraavia kysymyksiä:

  • Onko lakia, joka kieltää huonolla hinta-laatusuhteella tuotteiden myymisen?
  • Onko kaikki kaupoissa myytävä ruoka terveellistä? Miksi kosmetiikka olisi poikkeus?
  • Tiedätkö kuinka suuri osa kosmetiikkamainonnasta on tutkimusten mukaan harhaanjohtavaa?
  • Onko osakeyhtiön tavoite yleisesti ottaen tuottaa voittoa osakkeenomistajalle vai palvella asiakkaan etua?

Globaalin kauneusalan koko vuonna 2020 oli 560 miljardia dollaria. Kosmetiikka-ala on siis valtava bisnes ja sen myötä kilpailu kovaa.

Laki ei kiellä myymästä tuotteita, joilla on olematon hinta-laatusuhde.

Mikään ei suojele sinua siltä. Muuta kuin se, että itse tunnistat hyvän ja laadukkaan tuotteen.

Tuotteiden markkinointiväittämät voivat olla hyvinkin röyhkeitä ja kuluttajan on todella työlästä osata ostaa laadukkaita tuotteita, joita iho todella tarvitsee.

Erilaiset tekijät häiritsevät jatkuvasti ostopäätöstä riippumatta siitä, haluatko ostaa synteettistä tai luonnonkosmetiikkaa.

Jos olet harjoitellut ostamaan ja valmistamaan terveellistä ruokaa sinun on aivan mahdollista opetella sama myös kosmetiikan kanssa!

Näin saat tuloksia ihonhoidossa: Twistbe ihonhoitometodi

Aivan kuten ruoan kanssa, myös kosmetiikan kanssa laadun arvioimiseen tarvitaan se, että käännät purkin ympäri ja tutkit, mitä purkissa on.

Ainesosat ovat yhtä kuin tuote.

Se, mitä markkinointilauseissa, purkkien etupuolella tai nettisivujen myyntiteksteissä sanotaan, ei takaa tuotteen laadusta mitään. Eivät ennen kuin ne täsmäävät tuotteen sisällön kanssa.

Muistatko esimerkiksi, kun aikoinaan nousi kohu myynnissä olevasta guacamolesta, joka sisälsi vain 0,7% avokadoa? Ihmiset olivat ihmeissään ja suutuksissaan siitä, miten tuotetta voidaan myydä guacamolena, kun se ei sisällä juuri lainkaan avokadoa. Me näemme kosmetiikkapuolella jatkuvasti tätä samaa.

Tuotteita markkinoidaan raaka-aineilla, joita on tuotteessa aivan olematon määrä.

Vaihtoehtoisesti niitä ei ole tuotteessa lainkaan, koska ne ovat tuotteessa vain synteettisen tuoksun keinoin, jolloin raaka-aineella ei ole ihoa hoitavaa ominaisuutta.

On valitettavaa, että vaikka purkkien kyljessä luvataan tuotteen sopivan tiettyihin ihon oireisiin tai tarpeisiin, ei se välttämättä pidä paikkaansa.

Se, että tuotteen kyljessä lukee “herkälle iholle/hajusteeton/allergiatestattu/vegaaninen”, ei ole takuu tuotteen laadusta tai sopivuudesta sinulle.

On aina tarkasteltava tuotteiden sisältämiä raaka-aineita, kun halutaan ymmärtää enemmän tuotteen laadusta ja sopivuudesta omiin tarpeisiin.

Ihonhoidossa vähemmän on enemmän, eikä ihonhoidon tarvitse olla monimutkaista ollakseen toimivaa ja tehokasta. Muutama tarkkaan sinun tarpeisiisi valittu tuote riittää.

On kuitenkin oleellista valita ihonhoitoon tuotteita, jotka sisältävät ihosi kuntoa tukevia raaka-aineita riittävissä pitoisuuksissa - aivan kuten ruoankin kanssa mikäli haluat, että se ravitsee kehoasi.

Vai miltä kuulostaisi proteiinipirtelö, jossa on 1g proteiinia? Muutoin käyttämäsi ihonhoitotuotteet ovat yhtä tyhjän kanssa ja rahaa kuluu hukkaan eikä toivottuja tuloksia ihonhoidossa ole mahdollista saavuttaa.

Jos nyt mietit, että et jaksa opetella lukemaan tuotteiden tuotteiden raaka-ainelistoja, niin ei hätää:

  • Twistbellä voit aina shoppailla tietäen, että olemme tehneet tutkimus- ja vertailutyön puolestasi
  • Valikoimistamme löytyy vain laadukkaita tuotteita, tutustu esimerkiksi asiakkaidemme suosituimpiin tuotteisiin tästä.
  • Saat sekä myymälältä että verkkokauppamme chatissä myös aina asiantuntevaa apua tuotteidesi valintaan.

Jos taas haluat oppia itse lukemaan kosmetiikkatuotteiden ainesosalistoja tarkemmin, se on mahdollista esimerkiksi luomamme INCIt haltuun -verkkokurssin avulla!

Kun olet tehnyt metodin vaiheet 1 ja 2, katso mihin ihon kunto asettuu

Kun ensin minimoit ihoa ulkoisesti kuormittavat tekijät, lisäät ihon tarpeita ja toimintaa tukevia tuotteita ihonhoitorutiiniisi, näet mihin ihosi kunto asettuu. Usein iho alkaa jo näiden toimenpiteiden pohjalta voimaan paremmin tavalla, joka näkyy ja tuntuu iholla.

Jos ongelmat kuitenkin jatkuvat edelleen, voit siirtyä metodin kolmanteen ja neljänteen vaiheeseen.

Tälle on tyypillisesti tarvetta monimutkaisemmissa iho-ongelmissa kuten aknessa, atopiassa ja rosaceassa.

Sisäisten asioiden korjaaminen on järkevää kun tiedämme, ettei ihon huono kunto johdu vääränlaisista ihonhoitotuotteista tai rutiineista.

Mikäli ihollasi ei ole erityisiä ongelmia, on hyvä kuitenkin huomioida, että kiinnittämällä huomiota sisäisen ihonhoidon tekijöihin voit vaikuttaa muun muassa ikääntymismuutosten hidastamiseen sekä ennaltaehkäistä tulevia iho-ongelmia.

Twistbe ihonhoitometodi vaihe 3: Minimoi sisäiset kuormitustekijät

Näin saat tuloksia ihonhoidossa: Twistbe ihonhoitometodi

Sisältä kumpuavat epätasapainotilat näkyvät usein erilaisina oireina iholla. Se miten voit näkyy siis ihollasi.

Ihonhoitoa voisikin ajatella ikäänkuin kakkuna, jossa ulkoiset ihonhoitorutiinit ovat kuorrutus ja sisäiset tekijät ovat itse kakku. Pelkällä kuorrutuksella ei kummoista kakkua koota.

Ihonhoitometodissamme lähdemme liikkeelle ulkoisesta ihonhoidosta, sillä se on usein nopeampi ja helpompi korjata, kuin sisäiset asiat. Ongelmatilanteissa voit saada tuloksia jopa vuorokaudessa ja vähintään kuukaudessa.

Sisäisessä ihonhoidossa muutokset kuormituksen poistamisessa voivat olla hitaampia, etenkin jos ongelmien muodostuminen on tapahtunut pitkän ajan saatossa. Myös ihon nuorekkuuden ylläpitämisessä sisäinen ihonhoito on pitkäjänteistä, jossa tulokset näkyvät mitä vanhemmaksi tulet.

Mitä enemmän kehoasi kuormitat, sitä varmemmin se näkyy ennenaikaisena ikääntymisenä tai iho-ongelmina.

Siksi jokainen parempi päätös on askel kohti pitkäkestoisesti hyvinvoivaa ihoa.

Siinä missä ulkoiset kuormitustekijät voivat olla vääränlaisia ihonhoitotuotteita tai tapoja hoitaa ihoa, sisäisessä ihonhoidossa kuormittavia tekijöitä ovat muun muassa:

  • Huonolaatuinen tai riittämätön uni
  • Pitkäkestoinen stressi tai arjen kuormituksen ja palautumisen välinen huono tasapainoa
  • Huono tai sinulle sopimaton ruokavalio
  • Liian vähäinen liikunnan osuus arjessa
  • Henkinen kuormitus
  • Saasteet
  • Liian vähäinen luontoaltistus
  • Päihteiden tai tupakkatuotteiden käyttö

Jos tässä vaiheessa ajattelet, että “voi apua, ihan kamalasti asioita, jotka minun tulisi korjata” katso asiaa mieluummin näin:

Sinulla on valtavan monta keinoa ja eri työkalua, millä lähteä ihoasi hoitamaan ja helpottamaan kehosi kuormaa.

Tiedostamalla ja tunnistamalla omassa arjessasi kuormittavat tekijät, sinun on helpompi alkaa tekemään parempia valintoja. Valitsemalla paremmin ja miettimällä mitä kaikkea hyvää haluat arkeesi tuoda, jäävät huonot valinnat automaattisesti pois.

Saadaksesi pitkällä tähtäimellä hyvinvoivan ihon, sinun ei tarvitse luopua jokaisesta paheestasi, vetäytyä ulkomaailman saavuttamattomiin ja lakata nauttimasta spontaaneista elämän nautinnoista. Eikä kaikkea tarvitse tehdä kerralla!

Jos jostain asiasta luopuminen tuntuu nyt vaikealta aloita jostain muusta ja etene rauhassa pienin askelin. Usein juuri pienet päätökset joihin voit sitoutua ja joista tulee tapa, ovat tie suuriin tuloksiin.

Haluatko apua sisäisen ihonhoidon kanssa?

Tutustu ravintoneuvojamme sisäisen ihonhoidon starttikonsultaatioon, jossa määritellään lähtötilanteesi ja saat aloitusohjeet sisäisen ihonhoidon optimointiin.

Twistbe ihonhoitometodi vaihe 4 : Palauta toleranssi

Kaikki kehomme toiminnot linkittyvät toisiinsa jollain tavalla. Siksi myös sisäisessä ihonhoidossa keskeistä on ensin minimoida meille haitallisia ja kehoamme kuormittavia asioita, jotta annamme kehon luonnollisille toiminnoille mahdollisuuden elpyä ja toimia oikein.

Ideaalitilanteessa erilaisia rajoituksia ei kuitenkaan ole tarkoitus jatkaa loputtomiin, sillä esimerkiksi liiallinen välttämisruokavalioiden tms tekeminen voi myöskän kostautua pitkällä aikavälillä.

Tästä juuri on toleranssin palauttamisessa kyse: annetaan keholle ja iholle pieninä maltillisina kokonaisuuksina lisää hyvää ja annetaan keholle tilaa ja mahdollisuus löytää jälleen sille luonnollinen tasapaino.

Tällöin kehon toleranssi elpyy eikä kehosi tai ihosi riehaannu enää pienemmistä huonoista kosmetiikkakokeiluista tai elämän mukana tulevista kuormittavista tilanteista.

Ihosi, kehosi ja hyvinvointisi kannalta ihanteellinen arki on sellaista, jossa teet arjessasi tietoisia valintoja sen perusteella edistääkö valinta omaa hyvinvointia vai nakertaako se sitä.

Silloin kun kehosi, ihosi ja arkesi on tasapainossa sekä siellä on paljon hyvää, ei yksittäiset huonot valinnat keikauta oloa tai hyvinvointia huonoon suuntaan.

Kuormituksesta ja toleranssin palauttamisesta kerromme lisää Iho jota rakastat -kirjassamme.

Mitä seuraavaksi

  1. Oletko hukassa ihonhoidon kanssa, etkä tiedä mistä aloittaa? Tule meille ihotyyppianalyysiin, jonka voit tehdä vaikka kotisohvaltasi käsin. Asiantuntijamme käy siinä ajatuksella läpi tilanteesi ennakkotietolomakkeen avulla ja tuloksena saat asiantuntijamme sinulle laatiman n. 10-15 sivusen oman ihon käyttöoppaan PDF:nä sähköpostiisi. Lue lisää analyysistä tästä.
  2. Haluatko apua sinulle sopivien tuotteiden valinnassa? Laita meille viestiä sivun alareunasta löytyvän chatin kautta, ihonhoidon asiantuntijamme auttavat sinua.
  3. Halutako tutustua asiakkaidemme ennen ja jälkeen kuviin sekä kokemuksiin? Lue lisää täältä.

Veera Brückler
Veera Brückler

Twistben perustaja & ihonhoidon asiantuntija


Tilaa uutiskirje

Konkreettisia ihonhoitovinkkejä, vaihtuva kuukausietu vain tilaajille sekä tietoa uutuuksista ja tarjouksista